tuun pimeästä aamun hämärään

Piirrän perhosia käsivarsiini
Niiden siivet hohtavat niin paljon väriä kuin pystyn niille antamaan
Jos voisin, tatuoisin ihoni niitä täyteen
Koska joskus tunne on liian suuri
Tunne satuttaa

Kipua, pelkää en, siedän sitä tiedän sen.

Tuntuu että joskus sattuu liikaa
Mutta olen vahva ja hymyilen
En jaksa itkeä
En ainakaan yksin

Suru käy, kysymättä lupaa pöytään istumaan.

Ne hetket kun tiedän, sinua sattuu, ovat pahimpia
Ne hetket kun olet minusta etäinen
Ne hetket kun en kuule enkä näe
Ne hetket kun pelkään joka hetki
Näenkö sinua enää koskaan?

Jätät mulle pitkän, pitkän, pitkän kaipauksen.

Joskus minusta tuntuu, itken puolestasi
Joskus minä toivon, että kärsisin
Joskus minä mietin
Selviämmekö me tästä?

Onko meistä toisiamme silmiin katsomaan?

Jos uskaltaisin, toivoisin
Jos osaisin, rukoilisin
Lopulta en voi kuin itkeä
Pelätä, että mikään ei muutu

Kietoa, tahdon sinut vällyihini nukkumaan, ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan.

Mutta kaiken tämän jälkeen
Perhoset lentävät käsissäni
Pidän niitä hengissä
Vain koska jälleen kerran tunnen
Vahvin tunteista on rakkaus

Rakastan sua tänään enemmän, kuin koskaan ennen, sen nyt käsitän.

Tilanteita

Pimeässä olen salaa onnellinen
Että en ole tyhjyydessä yksin
Vaikka se tapahtuukin muiden kustannuksella

Mietin ja mietin
Viisi minuuttia vielä
Perillä ajattelen
Miksen jäänyt

Olen kyllästynyt yksinäisiin aamuihin.