jatkuvaa kokemusta
unohda kaikki arkinen
näin on hyvä
ajatukset tässä ja nyt
ei ajatella menneitä
ei tulevaa
vain tätä hetkeä
naurua naurua naurua
uteliaat silmät tutkivat
kun ketään ei tunne, voi tehdä vapaasti mitä vaan
En mitenkään voi lähellekään tiivistää edellistä matkaani tähän. Ensin oli pikaisesti Saksa ja sitten Hollanti ja Belgia ja näitä kahta paljon ja vaihtelevasti. Ja paljon menestystä. Viiden henkilön ryhmä, joka päivä toisensa jälkeen keskittyi ja luovutti sielunsa kansoille. Sadat ihmiset nousivat seisomaan ja hurrasivat meille. Ja minä olin niin onnellinen. Kun tuntemattomat ihmiset suuren tunnekuohun vallassa kiittivät minua tuntui, että voisin tehdä tätä ikuisesti. Ehkä minä voisinkin olla muusikko. Voisin. Jos se vaan olisi tuollaista, niin olisin valmis!
Ja ne ihmiset. Toinen kansa kuin tavallisesti. Paljon naurua ja puhetta ja poskipusuja ja ruokaa ja olutta.
Ja se kauneus! Minun toinen kotini. Rakas toinen kotini. Asuin satumetsän keskellä ja heräsin auringonpaisteeseen. Linnut lauloivat ja kukkien ympäröimää polkua pitkin kävelin aamupalalle. Matkan varrella tervehdin kultakaloja. Lammessa oli lukematon määrä pieniä nuijapäitä ja mietin elämää. Hymyilin. Lopussa halasin ihmistä, jonka olen tuntenut vuosia, mutta johon tunsin saavani yhteyden vasta nyt. Yhdessä improvisoimme soittimillamme ja vaikka en ihan osannut niin yritin ja se oli hauskaa.
Lontoo kutsui. Ensimmäinen lento yksin. Ahdisti. Mutta samalla ajattelin "Seikkailu! Seikkailu! Seikkailu!". Kaikki oli uutta ja jännää ja pelko katosi nopeasti. Odotin sadetta. Kylmää ja kosteaa. Odotin kohteliaita hymyileviä ihmisiä. Odotin väärin. Matkan päässä paistoikin aurinko. Ja ihmiset olivat töykeitä. Paitsi asiakaspalvelussa. Rakastuin siihen, kun ihmiset kutsuivat minua hellittelynimillä. "Do you need some help with that, sweetheart?" "You need a bag, darling?" "Thank you madam." Ja rakastuin musikaaleihin yhä vaan uudestaan ja uudestaan. Voisin käyttää kaikki loput rahani niihin. Eikä kaduttaisi. Uskomattomat lavasteet ja laulu ja tanssi ja niin vahvat tunteet. Ei sitä voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ole kokenut. Camden townissa söin halpaa mutta niin hyvää japanilaista ruokaa ja maistoin kuivattua toukkaa. Tämän jälkeen minut värvättiin hiusmalliksi. Aikeenani oli ollut kasvattaa hiukseni, mutta tunsin seikkailuntuntua tarjouksessa. Minua jännitti. Minua kutkutti. Tuntematon mies, joka ei osannut englantia ilmestyi tyhjästä ja alkoi räpeltää hiuksiani. En tiennyt miten reagoida, eli istuin vaan. Hymyillytti. Kuten aika moni asia. Voisin jatkaa koko yön, mutta en oikeastaan jaksa. Kello lyö jo yli kahdentoista, vaikka minun päässäni vasta yli kymmenen. Sain juuri viestin puhelimeeni, joka nauratti kovasti. Elämäni on aika ihanaa.
http://www.youtube.com/watch?v=mCLHNi7bFgQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti