Itsekeskeinen ihminen

Minä olen itsekeskeinen ihminen. Huomaahan sen tästä blogistakin. Minä minä ja minä koko ajan. Mutta vaikka olen itsekeskeinen, niin koitan parhaani mukaan ottaa muut huomioon. Koitan muistaa kysyä, mitä muille kuuluu, vaikka itsellä olisikin paljon asiaa. Koitan olla kiinnostunut muiden asioista, varsinkin jos joku minulle oma-aloitteisesti jotain kertoo. Koitan. Joskus onnistun ja joskun huomaan taas puhuvani vaan itsestäni ja omista asioistani.

Välillä minusta tuntuu, että kysymys "Mitä kuuluu?" on menettänyt tarkoituksensa. Sen sijaan että sillä oikeasti tiedusteltaisiin mitä kuuluu, siitä on tullut vaan kohteliaisuus, tapa, pakollinen osa small talkia. Jos kysytään, että mitä kuuluu, siihen vastataan ihan hyvää, tai normaalia. Ja kysyjä hyväksyy tämän, koska ei hän muuta odottanutkaan. Tai tahtonut kuulla. Koska ei häntä oikeasti kiinnostanut. Jos vastaaja olisi pitkästi ruvennut selittämään, olisi kysyjä vaivaantunut. Miksi? Miksi kysyä kysymys, jos sitä ei oikeasti tarkoita? Tai mitä pitää kysyä, jos oikeasti tahtoo tietää, mitä toiselle kuuluu?

Kun joku kysyy minulta mitä minulle kuuluu, minä mietin mitä minulle oikeasti kuuluu. En tahdo vastata tyhjällä vastauksella, jota en tarkoita. Tästä onkin tullut yksi arkielämän vaikeimmista kysymyksistä.

En myöskään koskaan kysy, että mitä kuuluu, jos en oikeasti tahdo kuulla vastausta.

Tämä kirjoitus on aika hajanainen. Enkä oikeastaan ole ihan varma, mitä tällä hain takaa. Ehkä sitä, että ottakaa muut huomioon. Kysykää kuulumisia ja tarkoittakaa sitä. On ihmisiä, jotka eivät kerro kuulumisiaan, vaikka olisikin tapahtunut jotain suurta, jos heiltä ei kysy. On ihmisiä, jotka saattavat kantaa suurtakin surua sisällään eivätkä kerro siitä, jos ei älyä kysyä. Kyselkää. Ja tarkoittakaa sitä.

http://www.youtube.com/watch?v=OY-VG0uxUyA