Tiedättekö sen tunteen, kun vaan on. Aurinko paistaa. Makaa huoneessaan ja tuijottaa kattoa. Taustalla soi haikea musiikki. Naislaulaja laulaa rakkaudesta. Kaikki on kaunista ja hyvin. Silti sisällä on semmoinen haikea olo. Sitä vaan kuuntelee ja pohtii.
Toivoo, että jotain tapahtuisi. Joku soittaisi tai lähettäisi viestiä tai jotain. Koska tuntee olevansa niin yksin. Maailmassa ei ole ketään muuta. Vain sinä ja naislaulaja.
Kaikki jähmettyy paikoilleen. Silti kello tikittää eteenpäin. Vähitellen katoaa tästä maailmasta. Katoaa hauraiden haaveiden ja täyttymättömien toiveiden maailmaan. Uiskentelee siellä hetken. Muistaa asioita, joita on unohtanut. Tuntee itsensä niin tyhjäksi. Niin heikoksi. Niin pieneksi.
Ja kello tikittää eteenpäin. Velvollisuudet kaatuvat niskaan, kun ymmärtää, että on taas hukannut monta tuntia tekemättä mitään. Vihainen vanhempi tulee ja huutaa siitä. Siitä laiskuudesta ja tekemättömyydestä. Ja sitten herää se kapinahenki. Kapinoiva teini ei tahdo tehdä niin kuin vanhempi käskee.
Ja sitten sitä joutuu kierteeseen. Syyllisyys ja kapina jahtaavat toisiaan ympyrässä. Ja kaikki on vieläkin niin tyhjää. Niin ikuisen tyhjää. Niin tyhjää, että olisi valmis vaikka mihin kamaluuksiin, kunhan vaan se tyhjyys katoaisi. Voi kun olisi edes masentunut. Voisi itkeä ja huutaa ja valittaa ja sitten olla onnellinen. Mutta tyhjyydestä ei ole pakoa. Se vaan on. Ja jatkuu. Kunnes jotain tapahtuu. Voi kun jotain tapahtuisi.
http://www.youtube.com/watch?v=9ClhKpPBzr4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti